Tässä nyt on hyvä esimerkkikuva tältäpäivältä, kuinka käy kun nukahtaa väärässä paikassa väärään aikaan.
Toisaalta hetkeä myöhemmin maisema näytti tältä, joten ehkä en ollutkaan selostanut väärin kohdetta Shanghain metroaseman lipputiskillä, vaan olinkin Shanghain tiede- ja tekniikkamuseossa.
Tänään lähdimme 5 hengen porukalla omatoimimatkalle Shanghaihin. Ryntäsimme aamulla heti aamupalalle sen auettua ja siitä suuntasimme kahdella taksilla Suzhoun rautatieasemalle. Hommasimme liput ensimmäiseen lähtevään Shanghain junaan ja hintaa tuolle matkalle tuli 2,6 euroa henkilöä kohden. Shanghain päässä vastaavasti marssimme välittömästi etsimään lipunmyyntiä, joka sitten löytyikin mielenkiintoisesti toiselta puolelta katua ja pikku portaiden yläpäästä toisesta kerroksesta. Onneksi ostimme paluuliput, koska muutama myöhemmin tullut matkalainen ei niitä enää illalla iteselleen saanut.
Seuraavana sitten suuntasimmekin kohti Shanghain metroa. Lippujen hankinnan jälkeen ajelimme ensin asemalta Kansan Aukiolle ja siitä vaihtoyhteydellä maglev-asemalle.
Satuimme magleviin valitettavasti juuri siihen aikaan, kun juna ajelee vain 300km/h, eikä huippunopeuttaan 430km/h. Kävimme sitten ajelulla Pudong Internationaliin ja takaisin samalla junalla (8min suuntaansa).. koska kyllähän tällainen Idän ihme piti päästä kokemaan luonnossa. Ei noita magneettilevitaatiojunia vielä liikaa ole tehty.
Juna-ajelun jälkeen suuntasimme jälleen kerran metroon ja tällä kertaa kohteena oli jo aikaisemmin mainittu Shanghai Museum of Science and Technology, jota voisi lähinnä kuvata hervottoman kokoiseksi Heurekaksi, johon on vielä yhdistetty luonontieteellistä museota ja ties mitä muuta. Ensimmäisenä ryntäsimme neljänteen kerrokseen avaruusosastolle (tuliko tämä jollekkin yllätyksenä?) ja sieltä sitten aloimme valumaan alaspäin nähden kaikkea mielenkiintoista robotteihin, keinonäköön, keinohajuaistiin, fossiileihin ja täytettyihin eläimiin liittyen. Tosin oikeastaan kaikista mielenkiintoisinta tässä paikassa oli syöminen. Ensin pisti hankkia 5 yuanin panttia vastaan ravintolan maksukortti, jonne ladattiin haluttu määrä rahaa. Tämän jälkeen voi edetä useille erillisille myyntipisteille, joissa jokaisessa oli eri valikoima. Täällä sitten osoitit haluamasi annoksen, annoit korttisi ja jos rahaa riitti niin kokki alkoi hommiin. Korttiin jäi 1 yuani ja tietysti 5 yuanin pantti, joten otin sitten kortin mukaan muistoksi oudoimmasta ravintolaoperaatiosta ikinä.
Muutamaa tuntia myöhemmin matka jatkui taas metrolla tällä kertaa Shanghain pilvenpiirtäjäalueelle, jossa sitten saimmekin kävellä hirmuiset lenkit, kiitos uusien pilvenpiirtäjätyömaiden, jotka olivat sulkeneet katuja yms. kivaa pikku kiusaa. Alunperin olimme noin 500 metrin päässä Shanghai World Financial Centeristä mutta sitten taisimme välillä käydä huomattavankin paljon kauempana. Eikä tämäkään vielä riittänyt. Kun lopultakin pitkän talsomisen jälkeen (osa matkasta taitettiin pitkin autotietä kävellen autojen seassa) saavuimme itse mahtavalle SWFC:lle, niin saimme kolme kertaa eri ovelta passituksen jatkamaan matkaa. Kaksi näistä oli ravintolakerroksiin pääsyä ja yksi oli toimistopuolelle pääsy, joten ei sinäänsä ihme. Ainoastaan se oli outoa, että missään ei vaivauduttu mainostamaan sitä, mistä pääsee oikeasti sinne SWFC Observatoryyn ihmettelemään näkymiä. Lopulta oikean oven löydyttyä kassoille ja 30 euroa köyhempänä jonottamaan hissiä yhden jenkin ja kahden kiinalaisen kanssa. Hissillä pääsi vain 94:een kerrokseen, joten matka jatkui liukuportaiden ja toisen hissiajelun jälkeen 100:een kerrokseen melkopitkälti lasista tehtyyn näköalatasanteelle. Vaikka sää melko sumuinen olikin, oli näkymä varsin mielenkiintoinen… muut pilvenpiirtäjät näki ylhäältä päin… ja nimenomaan reilusti ylhäältä päin. Kyseessähän on maailman kolmanneksi korkein rakennus ja maailman korkein näköalatasanne… mutta sinäänsä SWFC:tä voisi kutsua oikeasti maailman korkeimmaksi, koska siinä ei ole sorruttu esim. Taipei 101:en tapaan antenni yms. turhakkeisiin ja lasketa niitä mukaan korkeuteen. SWFC:ssä pääsee juuri niin ylös kuin siinä korkeuttakin riittää.
Näkymää 100:sta kerroksesta. Virallinen korkeuslukema tuolla kohdalla on 474 metriä. (Tuolla on vielä 101:n kerros mutta se on VIP-tiloja)
Kuvassa 97:stä kerroksesta kuva 100:een kerrokseen. Alaspäin tullessa hissi kertoi jokaisen kerroksen kohdalla “This elevator doesn’t stop in this floor.” – jos tuo sama toiminto olisi ollut 94:een kerrokseen vievässä hississä, niin varmaan olisi jo kuristanut jonkun ärsytyksestä. Täytyi sitten vielä nauttia tölkinen Coca-Colaa maailman korkeimmassa baarissa. Hinta tosin oli törkeästi 20 kertainen paikalliseen hintatasoon nähden mutta silti edelleen naurettavan halpaa Suomen hintoihin nähden. Hissiajeluista vielä sen verran, että 1-94 kerroksien välillä toimineet hissit olivat niitä mallia supernopeat ja sen kyllä huomasi korvien lukkoon menon muodossa ja alaspäin olo tuntui jonkin verran kevyemmältä. Hisseihin oli tehty myös hieno valoshow joka esitti ohimeneviä kerroksia reaaliajassa. Hissin nopeus oli varmaankin lähemmäs 400 metriä minuutissa, ellei jopa suurimmassa kiihdytyksessä ylikin. Vielä hauska lisäyksityiskohtana ulkona oli suoraan käännettynä räjähtävä koira nuuhkimassa autoja – ei siis kannata mennä ainakaan lähelle. Ihme ettei sitäkin ollut tosin jo kokattu – paikalliset kun syövät kaikkea muuta nelijalkaista paitsi sohvaa.
Ulos päästyämme tajusimme kysyä porttieerilta suuntimaa lähimmälle metroasemalle, joka olikin suoraan oikealla puolellamme noin kilometrin päässä (tämän kun olisi tiennyt). Tässa vaiheessa meidän oli alunperin tarkoitus lähteä Nanjing Dongluun shoppaamaan mutta kello oli jo niin paljon, että päätimme lähteä metrolla takaisin asemalle – joka sitten osoittautuikin oikeaksi päätökseksi. Parhaillaan oli nimittäin menossa paikallinen ruuhka ja kun puhutaan lähemmäs 20 miljoonan ihmisen kaupungista, niin voitte kuvitella kuinka monta ihmistä matkustaa metrolla juurikin kaupungin keskustan tärkeimmiltä risteysasemilta. En ole ikinä, enkä taatusti varmaan tulekkaan näkemään yhtä montaa ihmistä yhtä pienellä alueella. Neliömetriin saa tungettua yllättävän monta pientä kiinalaista – tulkaa vaikka itse katsomaan. Kansan Aukiollakin oli yhtään liioittelematta kymmeniä, ellei satoja tuhansia ihmisiä sulloutuneena yhdelle metroasemalle (joka tietysti sitten olikin vähän kookkaampi mutta ei sielläkään parhaillaan mahtunut edes ympäripyörähtämään. Sama homma oli myös metroissa. Ei niin montaa ihmistä oikeasti mahdu metrovaunuun. Toisaalta, kuten jo useamman kerran täällä on tullut todettua, niin Kiinassa kaikki on mahdollista.
Juna-asemalle selvittyämme sitten odottelimmekin reilun puolituntisen junaa takaisin Suzhouhun. Junamatkalla meitä sitten odottikin taas mieluisa yllätys. Tylsä paluu Suzhouhun muuttui myrskyn bongausretkeksi numero 2 (hah, siitäs saitte kiinalaiset – täällä kun joka hemmetin paikassa hehkutetaan asian olevan numero 1). Junamme kaahasi 244 km/h suoraan ukkosmyrskyn läpi ja ehdin nähdä kaksi todella valtavaa maasalamaa mutta taivas välkkyi (ja siis koko taivas) kirkkaana jatkuvasti. Siinä taisi tulla 5 minuutissa enemmän salamoita kuin Suomessa kahdessa vuodessa. Melkoisen hieno valonäytelmä.
Lähes 13 tuntia jatkuvaa kävelyä takana tänään. Hotellille palattua ei jaksanut enää alkaa miettimään mitään ihmeenpiä ruokapaikkoja, joten otin vain luurin käteen ja kilautin room serviceen. 2x Fish and Chips hintaan 15 euroa.. makuelämys oli varsin mielenkiintoinen kun ruoka oli laitettu aasialaiseen tyyliin mutta ei yhtään hullumpi sellainen.
Huomenna sitten yrittämään uudelleen pääsyä 250 vuotiaaseen Song He Lou -ravintolaan ja tekemään viimeiset ostokset.
P.S. Tänään on jo yli 22 miljoonaa ihmistä nähnyt pimennysryhmämme laulamassa Maamme laulua. Repikää siitä suomalaismuusikot – teillä ei tule koskaan olemaan tuollaista yleisöä.
