Vuorikiipeilyä Kirkeportenissa

Vuorikiipeilyä Kirkeportenissa

Vaikka eilen olikin lepopäivä kuvausyön jäljiltä, päätimme lähteä katsomaan paikallista nähtävyyttä, eli valtavan kokoista kivikaarta. Tai siis reikää kalliossa. Kiipeilimme sitten lähemmäs 1,5h 121 metrin korkeuteen todella vaikeakulkuisessa maastossa, jossa jykkiä nousuja ja laskuja oli valtavasti. Parempikuntoinen ehkä saattaisi kutsua tuota nyppylää isoksi tunturiksi mutta kyllä se lähinnä vuorikiipeilyltä tuntui. Palattuamme majapaikkaan vilkaisimme ko. paikan mainosta, jossa luvattiin “20 minuutin kävelylenkki helpossa maastossa”. Ilmeisesti tämäkin sitten lienee suhteellista, jos tuo on norskien mielestä helppokulkuinen maasto. Oli se aivan taatusti helpompaa kuin Himalajan ylitys.

Mutta tulipahan sitten samalla nähtyä kalliossa olevan reiän lisäksi (tai siis sen reiän tekee ilmeisesti ihmeelliseksi se, että joskus aamuyöllä auringon pitäisi paistaa sen läpi) Nordkapp hieman eri suunnasta. Ylikulkupäivän aamunanahan kävimme siellä päällä tepastelemassa.

Ohessa vielä kuvakin, kun nyt niitä eilen jaksoi sohvalla lökötellessään varmuuskopioida koneelle:

Kuten kuvasta voi todeta – siellä ihan oikeasti “hieman” tuuli.

Tuossa sitten se Kirkeporten ja Nordkapp yhteiskuvassa.