Aamulla sunnattiin kohti Landmannalaugarin kansallispuistoa, koska sääennusteen mukaan siellä voisi olla tämän viikon paras keli. Ehkä. Perille kohteeseen pääsemiseen täytyi ajella F208-tietä, joka osoittautui jälleen kerran erinomaiseksi ja suurimman osan matkaa erittäin leveäksi hiekka/laavakivitieksi. Landmannalaugariin pääseminen oli hermoja raastavaa, kun edessä körötelleet turistit eivät uskaltaneet ajaa yli neljääkymppiä. Osa ei uskaltanut ajaa yli kahtakymppiä. Matkaa kun tuota tietä, on kuitenkin se parikymmentä kilometriä, niin tuossahan ehtii jo kuolla vanhuuteen. Takaisin tultiin sitten hieman erilaista tahtia, kun alun turisteista ensin päästiin ohitse. Tästä videota myöhemmin.
Niin, siihen säähän. Kun purkauduimme ulos autosta, sää oli ihan kohtalainen. Jonkinverran tuulta, ehkä reilut 10 m/s, kuten läheiset mittausasemat keskituuleksi näyttivät. Ei muuta kuin kiipeilemään laavakenttää ylös! Vajaan tunnin kävelyn jälkeen saavutimme todella upean laakson reunan. Tässä kohtaa päätimme kääntyä takaisinpäin, koska seuraavana olisi ollut todella pitkä nousu vuorenrinnettä ylös. Sinäänsä ihan oikea päätös, kun muutaman minuutin kävelyn jälkeen alkoi tulla vettä. Ja sitähän sitten tuli. Kovan tuulen kanssa. Hyvin rivakan evakoitumisen jälkeen kohti autoa, ei päällä ollut enää yhtäkään kuivaa vaatekappaletta. Pientä jumppaa autossa ja kuivaa päälle. Autossa kun vilkaisi taas kännykkää kentän löytämisen jälkeen, niin siellähän komeili viranomaisohjeistus Landmannalaugariin, että älkää menkö sinne vaeltamaan. Sää on erittäin huono. Jep, niin oli. Vähän aikaisemmin vain olisi voinut tiedottaa.
Matka jatkui kohti päivän viikinkiannosta. Ensimmäisenä päästiin ihastelemaan Þjóðveldisbærinnissä sijaitsevaa viikinkiaikaisen maatilan rekonstruktiota. Aito pohja sijaitsee lähistöllä ja on todella upeasti säilynyt arkeologinenkaivaus, mutta siitä hetken päästä lisää. Þjóðveldisbærinniin oli rakennettu pitkätalo sekä luonnollisesti maatilan oma pihakirkko, koska kyseessä on kuitenkin toisen polven viikinkiaikainen maatila noin 1100-vuoden tienoilta ja kristinusko on ehtinyt jo tekemään tuhojaan arvokkaaseen kulttuuriperintöön. Sisäänpääsy maksoi 1000 ISK, eli jotain 8,5 euron luokkaa per naama. Siihen nähden, että täällä oli pelkästään kaksi rakennusta ja näistä kirkkoon pääsi ilmaiseksi, niin se oli kyllä kohtuu tyyristä. Varsinkin kun huomioidaan mitä sitten itse pitkätalossa oli sisällä. Muutama villainen tunika, joissa oli koristeena pirtanauhaa! Melkoisia edelläkäviöitä nämä viikingit, kun pirtanauha ei pohjolaan levinnyt vielä useampaan sataan vuoteen. Esillä olleet aseet – toinen miekoista (kuvassa vasemmalla) on keskiaikaista mallia ja se oikeanpuoleinen… ööö.. mikä lie fantasiamiekka. Samoin Saxin kopio näyttää enemmän tennismailalta, kuin viikinkiaikaiselta väkipuukolta. Tämä kun myös oli kuvastavinaan pitkäaikaista asutusta ja silti koko pitkätalo oli käytännössä täysin koristelematon? Hieman epäilen tätä. Muutenkin tästä oltiin saatu tehtyä korkeudenpuolesta melkoinen messuhalli, minkä myönsivät itsekin omassa esitteessään. Erik Punaisen asumus vei tätä kyllä autenttisuudessa aivan sata nolla. Ei sillä, että näin lähellä ring roadia täällä hääräävät massaturistit huomaisivat mitään eroa. Nilitystä nyt lähinnä siitä syystä, että tämä mainoastaa itseään nimenomaan autenttisuuteen panostamisella mutta sitten ei saada edes useiden satojen vuosien sisään yksityiskohtia oikein. Ulkoapäin tämä kyllä oli ihan komea mutta en maksaisi tuosta sisäpuolen irvikuvasta mitään.
Välissä tehtiin pikapyrähdys ja kiipeily Gaukshöfðin tasanteelle, josta on löydetty 1800-luvulla vanhoja ihmisen luita. Näitä luita pidetään Stöngin maatilalla asuneen viikingin Gaukur Þrándilssonin jäänteinä, joista juontaa juurensa myös paikan nimi. Gaukurin saaga on harmittavasti hävinnyt mutta tämän elämästä voidaan lukea Poltetun Njállin saagasta. Tällä tasenteella oletettavasti käytiin kaksintaistelu kunniasta Gaukurin ja tämän ottoveljen Ásgrímur Elliða-Grimssonin välillä. Kuten jäänteistä voikin jo arvata, niin tämä kamppailu päättyi Gaukurin kuolemaan.
Seuraavana olikin vuorossa itse Stöngin maatila tai lähinnä sen arkeologiset kaivaukset. Stöngiin johtaa vain tie 327, jossa taas kerran oli ilmoitus nelivetopakosta. Yksi hieman jyrkempi nousu, pääosin tien leveys on taas kolmelle ellei jopa neljälle rinnakkain olevalle autolle sopiva. Pari lyhyttä pätkää, jossa mahtuu vain yksi auto kerrallaan tielle. Luonnollisesti tällaisessa kapeassa kohdassa, kun oltiin jo ajettu pitkälle yli sen puolenvälin, päättää saksalainen pappa kääntyä ajamaan vastaan. Siinähän sitten tuijoteltiin toisiamme ja pienen käsien heiluttelun jälkeen pappa alkaa lopulta kaivelemaan kärrystään peruutusvaihdetta. Sanotaanko nyt vaan, että se ei mennyt kuin Strömsössä. Lopulta se pappa kyllä pääsi takaisin tienpäähän.
Niin se maatila. Sehän löytyy korkean mäennyppylän päältä, jonne tarjolla oli vain kiipelyreittejä. Tuntuu olevan päivän teemana. Raunioiden päälle on rakennettu kunnollinen katto ja seinät, jotka ainakin hidastavat tämän todella upeasti säilyneen pitkätalon raunioiden tuhoutumista. Seinäpaksuuksia havainnollistamaan oli rakennettu kivireunat turvevallein. Tulisijojen paikat oli myös sijoitettu alkuperäisille paikoilleen. Pohjaa on käytetty 1:1 mallina aiemmin vierailulla rekonstruktiolla. Tämä Islantilainen pitkätalo poikkeaa mielenkiintoisesti mm. Norjasta löydetyistä siinä, että tässä on ollut lisäksi talon taakse meneviä lisähuoneita, tässä tapauksessa ruokavarasto sekä käymälä. Toinen mielenkiintoinen ero on myös vain yksi ulko-ovi taloon. Muista pohjoismaista löydetyissä kun oviaukkoja on ollut useita. Onko tämä sitten Islannin erilaiseen sääympäristöön sopivampi ratkaisu? Hyvin varmana pidetään, että maatila hylättiin vuonna 1104 sen tuhouduttua Heklan purkaukessa. Alueella tiedetään tuhoutuneen 20 eri maatilaa, joista vain kahdeksan on kaivettu auki. Stöngin maatila on ainoa, joka on jätetty auki.
