Marsissa sittenkin! Palataan tähän kuitenkin vasta myöhemmin.
Heti aamusta suunnattiin Reykjavikiin, jonne tämän hetkisestä majapaikasta on tunnin ajomatka. Nyt kun on puolitoista viikkoa turtunut siihen, että tiellä on korkeintaan lampaita tai hevosia ja hidasteleva turisti tarvitsee ohittaa kerran tunnissa. Siitä kun hypätään yht’äkkiä yli 100 000 asukkaan kaupunkiin, joka on lisäksi ylipakattu turisteilla, niin muutos on melkoinen. Pelkkä aistiärsykkeiden määrä liikenteessä oli erittäin hermoja raastavaa varsinkin kun paikailliset eivät juuri nopeusrajoituksista välitä.
Matkalla käytiin kuitenkin ensin katsolemassa Hverasvæðiðin geotermistä puistoa. Onneksi pääsymaksu tänne oli vain vajaat kolme euroa, sillä koko puisto oli hyvin, hyvin surullinen ilmestys. Kaikki kuumat lähteet, jotka puistossa olivat joskus olleet olivat täysin kuivuneet. Muistona näistä oli vain isot hiekkamontut ja niiden reunoilla olevat opaskyltit. Yksi pieni puro virtasi puiston lävitse. Ei todellakaan rahan saati ajan arvoinen kohde.
Toisena kohteena käytiin Reykjavikissa Saaga museossa, joka nimensä mukaisesti on erikoistunut viikinkisaagoihin ja luonnollisesti erityisesti Islantilaissaagoihin. Tätä museota voi kyllä suositella vaikka varsinaisesti saagoista täällä ei mitään kerrottukaan. Näyttelyn anti on vahanuket, jotka perustuvat saagojen hahmoihin, sekä muihin historiallisiin hahmoihin viikinkiajalta ja tämän jälkeen. Muutamat harmittavat aikausivirheet pistivät nukkejen asustuksesta silmään mutta mitään järkyttävää täällä ei ollut (vertaa eilinen Stöngin maatilan rekonstruktio). Varmasti hyvä ja mielenkiintoinen pläjäys saagoja tuntemattomille mutta jotain syvällisempääkin olisi voinut toivoa. Ylipäätään jokaisen vahanuken (nukkeryhmän) vieressä oli kyltti, jossa oli yhdellä kappaleella tiivistetty tapahtumat. Hieman syvemmälle mentiin audio-oppaassa, jolla kestoa oli 44 minuuttia.
Kolmantena vuorossa oli Islannin kansallismuseo, jonka ensimmäisestä kerroksesta suurin osa on omistettu Islannin asuttamiselle, eli viikinkiajalle. Esineistöä oli näytteillä kiitettävän runsaasti. Erityismaininta täytyy antaa erillisestä tilasta, jossa oli asetettu näytteille Heklan 1104 vuoden jälkeisen tulivuorenpurkauksen tuhoamien maatilojen esiinkaivettuja esineitä – mm. sieltä Stöngin maatilalta! Kokonaisuutena viikinkiaikaan liittyvä esineistö oli mielenkiintoisen sekalainen kokonaisuus. Selvästi skandinaaviseksi tunnistettavaa tavaraa oli runsaasti mutta myös yllättävän paljon balttian alueen esineistöä. Lieneekö peruja kaupankäynnistä vai orjista? Eniten silmään pisti runsas määrä balttialaisia naisten rintaneuloja. Sekä varsinkin niiden valtava koko. Nämähän olivat varmaankin kaksi kertaa niin isoja, kuin mitä monet skandinaavisista löydöksistä. Erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Lisäksi täällä oli esillä pari todella hyvin säilynyttä miekkaa tai oikeastaan miekat itsessään eivät olleet mitenkään poikkeuksellisesti säilyneitä mutta niiden kahvojen pehmustemateriaalit olivat. Toisessa näkyi selvästi koko kahvan ympärille kierrettynä hyvin ohutta hopealankaa ja toisessa kahvaa ympäröivä nahka oli lähes kokonainen! Kuitenkin näyttelyn mielenkiintoisin esine oli Eyrarlandin patsas: 6,7 senttimetriä korkea pronssipatsas, joka kuvastaa viikinkijumala Thoria pitelemässä polviensa välissä vasaraansa Mjöllniriä. Patsas on ajoitettu noin vuoteen 1000. Lieneekö tämä ainoa löydetty Thoria kuvastava patsas?
Neljäntenä kohteena tuli yllätysbuukkaus ajomatkan aikana, kun kerta lippuja vielä oli muutamia saatavilla: Raufarhólshellirin laavatunnelli! Kyseessä on 5200 vuotta sitten tulivuori Bláfjöllin purkauksessa muodostunut valtava laavatunneli. Tunnelin kokonaispituus on hämmästyttävät 1360 metriä, josta päätunnelin pituus on 900 metriä. Tunnelin isoin kohta on jopa 30 metriä leveä ja 10 metriä korkea. Me kävimme täällä tunnin pituisella turistiryhmäkävelyllä päätunneliin. Saatavilla on myös 5-8 tuntia kestäviä extreme-kierroksia, joissa ryömitään läpi ahtaiden onkaloiden ja kiivetään ylös alas useiden metrien lohkareiden päällä. Laavatunnelin sisus on varsin mielenkiintoinen paikka. Se on täysin oma erilainen maailmansa. Nyt voidaan palata siihen heti alussa mainittuun Marsiin. Tämän laavatunnelin sisuksissa paikoissa, joissa kuljimme kasvaa vain ja ainoastaan bakteereita. Näitä kyseisiä tässä luolassa viihtyviä bakteereja tutkitaan varsin innokkaasti, koska täysin vastaavia bakteereja odotetaan löydettävän myös Marsin tuliperäisestä marsperästä. Kanadalaiset yrittävät parhaillaan myös kehittää tämän luolan asukkaista uutta antibioottia. Näiden bakteerien vuoksi luolaan ei saa jättää mitään ulkopuolista eikä sieltä saa viedä mitään pois. Jos pudotat tänne autosi avaimet, niin voi voi. Laavakivessä on myös hyvin mielenkiintoinen ominaisuus – se ei nimittäin heijasta lainkaan valoa. Tätä demottiin kierroksella sammuttamalla pääluolasta valot vaikka kulman takana ne jäivät palamaan. Luolaan syntyi täydellinen pimeys. Mustinta mustaa mitä on koskaan nähnyt. Hyvin hämmentävä tunne, jota aivot yrittivät kompensoida luomalla näkökentän reunoihin vaaleita alueita, ikäänkuin olisivat nähneet valoa, jota siellä ei ollut. Tällainen täydellinen pimeys on pidemän päälle ihmisille vaarallista. Kahden kuukauden jälkeen ihmisen aivot yksinkertaisesti “kytkevät” silmät pois päältä aistiärsykkeiden puutteen vuoksi, eli synnyttävät niin sanotun luolasokeuden. Sitä tarina ei kertonut, voiko luolasokeudesta vielä palautua takaisin riittävien valoärsykkeiden jälkeen vaiko ei.
Viidentenä kohteena vuorossa oli se kuuluisa Geysir. Geysir uskollisesti tuhautti vesisuihkunsa ilmoille muutamian minuutin välein. Välillä pienemmän, välillä isomman. Aivan huikean kokoinen vesipatsas sieltä parhaillaan ilmestyi.
