Tänään oli käytännössä viimeinen kokonainen päivä Islannissa. Huomenna aamulento takaisin paahtavan kuumaan Suomeen.
Päivä alkoi vielä uudella Reykjavikin vierailulla ja suuntasimme Reykjavík 871±2 – nimellä kulkevaan Islannin asuttamista koskevaan näyttelyyn. Museosta löytyy alkuperäiseltä paikaltaan esiinkaivetun pitkätalon jäänteet ja sen navettarakennuksen osa. Viereisten katujen altakin on löydetty lisää viikinkiaikaista asutusta. Näyttelyn nimi 871±2 viittaa tuolloin tapahtuneeseen tulivuorenpurkaukseen, jonka tuhkakerrosta kutsutaan asutuskerrokseksi. Tämän pitkätalon turvevalli on löydetty asutuskerroksen alapuolelta ja se on vanhin Reykjavikista löydetty ihmisen tekemä rakennelma. Tämä todistaa Islannin asutuksen alkaneen ennen vuotta 871 (±2).
Toisessa kohteessa jatkettiin viikinkiteemalla ja menimmen viimeisen majapaikan lähellä sijaitsevaan Viking Worldiin, josta löytyy täysikokoinen viikinlaivan rekonstruktio ja veneellä on vieläpä oikeasti purjehdittu Islannista Amerikkaan samaa reittiä, kuin Erik Punaisen uskotaan Vinlandiin päätyneen. Näyttely itsessään oli varsin yleisluonteinen kuvaus viikinkiajasta Islannissa, Skandinaviassa ja Gröönlannissa.
Kolmantena käytiin katsastamassa Euraasian ja Amerikan mannerlaattojen väliin rakennettua siltää. Mannerlaattojen välinen repeämä paljastui paikanpäällä varsin säälittäväksi minikanjoniksi. Mutta alueesta kyllä näkee selvästi, että laattojen saumakohdassa ollaan ja vulkaaninen toiminta on melkoisen aktiivista.
Neljäntenä suunnattiin katsastamaan vielä Brimketillin laava-altaat, jotka ovat poikkeuselliset muodostelmat rantakalliossa. Aaltojen voima on noin 1200-luvun alkupuoliskolla kovertanut kallioon muutaman pyöreän vesialtaan, jotka muistuttavat lähinnä kuumienlähteiden lillunta-altaita.
Tässä vaiheessa olikin aika heittää hyvästit 12,5 päivää palvelleelle uljaalle sotaratsullemme Toyota Rav4:lle, koska jostain syystä olimme ajatelleet viettävämme loppupäivän Reykjavikissa ja pärjäävämme ilman autoa. Väärin meni. Sotaratsulla painettiin menemään 4808 kilometriä nähden mitä ihmeellisempiä maisemia. Koska vuokrafirma ei täyden buukkauskannan vuoksi antanut pidentää vuokrasopimusta huomisamuun, niin otimme seinän takana sijaitsevasta vuokraamosta alle uuden kulkupelin. Sotaratsumme korvasi pieni sotaponi Mazda CX-3, joka päästelee menemään vähintäänkin yhtä urhoollisesti pitkin vuoria. Matka siis pääsi vielä jatkumaan pitkin Reykjanesin aluetta.
Viidentenä lähdimme kiipeilemään Stamparin kraateririvin kahdelle kraaterille. Kraateririvin jäsenet ovat muodostuneet kahden eriaikaisen purkauksen seurauksena ja niiden yhteispituus on 4,6 kilometriä. Kraaterien reunavalleilta avautui melkoisen kuumaiset maisemat. Todella upea näköala.
Kuudentana suunnattiin taas Marsiin. Tai ainakin hyvin samannäköiseen Gunnuhverin muta-altaalle ja maasta syöksyvälle valtavalle höyrypatsaalle. Höyrypatsas oli aivan valtava ja se näkyi kauas. Melkoisen vaikuttava näky.
Lopuksi jatkettiin vähintäänkin yhtä pahanhajuiseen paikkaan, eli Krýsuvíkin geotermiselle alueelle. 1200 asteinen laava lämmittää kilometrin syvyydessä olevaa vettä yli 200 asteiseksi, josta se syöksyy ja purkautuu enemmän tai vähemmän hallitusti ilmaan 80-100 asteisena. Tämäkin näytti kyllä ihan Marsille. Tässä on muuten Islannin toinen paikka, josta on löydetty ihmisen toimintaa aikaisemmin mainitun asutuskerroksen alapuolelta.
Yhteenvetoa, lisää kuvia, videoita yms. tulee luultavasti joskus ensiviikon aikana.
Sotaponiin kertyi viimeisen illan aikana 143 kilometriä, eli kokonaispituutta reissulle tuli yhteensä 4951 ajettua kilometriä sekä jalkaisin 94 kilometriä kiipeiltyjä vuoristopolkuja, laavakenttiä ja tulivuoren rinteitä.
