Lauantaina 9.8.2018 Kuu pimentää taas osan Auringosta, eli koko Suomessa saadaan nauttia osittaisesta auringonpimennyksestä – sään niin salliessa. Usein minulta tullaankin kysymään, kuinka kuvata auringonpimennystä ja mitä varusteita siinä kannattaa olla mukana? Tässä esittely yhdestä vaihtoehdosta, jota olen hyödyntänyt menestyksekkäästi useiden vuosien ajan.
Kaikista oleellisin ja tärkein havaintovaruste on oikeanlainen aurinkosuodin. Aurinkokalvoa (astrosolar film) kannattaa hankkia D5-paksuudella, eli samaa jota käytetään visuaaliseen katseluun. Kalvosta on myynnissä myös läpikuultavampi D3.8-paksuus, jota myydään kuvauskalvon nimellä mutta sitä tulee käyttää vain ja ainoastaan jos tietää mitä on tekemässä. Peruskuvauskäyttöön AINA katselukäyttöön tarkoitettua D5-paksuusluokan kalvoa. Sitä minä itsekin käytän. Ohuempaa kalvoa käytetään todella suuren suurennuksen kaukoputkisovellutuksissa mutta ei koskaan kameraoptiikan kanssa. Myös kaikenlainen kikkailu tummennus-, eli ND-suotimien kanssa kannattaa unohtaa tyystin. Hitsauslasikin kannattaa unohtaa suosiolla, jo ihan siitä syystä, että suodin täytyy saada peittämään koko objektiivin pinta-ala ja toisekseen se on niin luokatonta optisesti, että sen läpi otetuilla kuvilla ei tee mitään. Eli käytä kuvaamiseen siihen tarkoitettua aurinkokalvoa.
Aurinkokalvosta on helppo askarrella omaan optiikkaan sopiva suodatin. Leikkaa pahviin hieman objektiivisi ulkohalkaisijaa pienempi reikä ja liimaa tai teippaa siihen kiinni kalvo. Omassa versiossani olen kestävyyden vuoksi asettanut kalvon kahden laminoidun pahvilevyn väliin (kalvon kohdalla luonnollisesti reikä laminoinnissa). Objektiivin ympärille suotimen saa kätevästi tekemällä siihen pahvista tuollaisen kauluksen, jonka sitten teippaa tai liimaa kiinni ensin tehtyyn suodinlevyyn. Kauluksen mitoituksen kanssa kannattaa olla sitten tarkkana, että siitä tekee oikeasti tyköistuvan ja mielellään vähän jopa turhankin tiukan. Jos kaulus jää yhtään löysäksi, niin tuuli tai ohikulkijasta tuleva ilmanvirta voi heittää sen pois linssin edestä ja sen jälkeen kameran kennolle tapahtuukin hirveitä. Joidenkin tiedän varmistelevan suotimen kiinnitystä vielä lisäteippaamalla sen objektiivin runkoon kiinni. Ei yhtään hullumpi idea sekään!
Aurinkosuotimen takaosan viimeistelin vielä alumiiniteipillä, jotta suotimen pahviosistakaan ei karkaa ylimääräistä hajavaloa kuvaajan silmiin tai suotimen sisään. Objektiivia leveämpi aurinkosuodin on myös kätevä suunnattessa kameraa aurinkoa kohdin – aurinko jää levyn taakse eikä häikäise kuvaajaa.
Auringonpimennykset kestävät kauan, joten tukeva jalusta on jo pelkästään siitä syystä hyvä vaihtoehto estämään käsien väsymystä. Väsyneillä käsillä, kun ei saada kuin tärähtäneitä kuvia. Toinen hyvä varuste on kaukolaukaisin. Näitä saa alle kympillä käytännössä kaikkiin järkkäreihin ja sillä saa vähennettyä huomattavasti tärähtäneiden kuvien todennäköisyyttä. Työläämpi ja hitaampi vaihtoehto on käyttää kameran omaa ajastettua laukaisua esim. 10 sekunnin viiveellä mutta itse koen kaukolaukaisimen kätevämmäksi.
Kun kuvataan niinkin kirkasta kohdetta kuin aurinkoa, niin yksikään turvallisuustekijä ei ole liioittelua. Tämän vuoksi aurinkoa kuvatessa käytetään AINA kameran näyttöä tarkentamiseen ja muuhun kuvaamiseen. Vaikka sinulla on käytössäsi astrosolar-kalvosta valmistettu suodin, yksi neulanpistoa pienempi reikä kalvossa riittää tekemään pysyvää tuhoa ihmisen silmään. Aurinko on oikeasti kirkas. Varsinkin kun sitä kuvataan teleobjektiivilla. Älä ole tyhmä.
Toinen kuvaamisen kannalta hyödyllinen syy käyttää kameran takanäyttöä ja sen LiveView-tilaa on tarkennus. Kamera täytyy saada tarkennettua äärettömään ja sehän onnistuu helposti zoomaamalla LiveViewssä maksimisuurennukseen ja säätämällä auringonreuna tai mahdolliset auringonpilkut teräväksi. Tarkennusta joutuu myös säätämään muutamiin otteisiin auringonpimennyksen aikana – tämä johtuu ihan pelkästään objektiivin lämpölaajenemisesta, joka siirtää tarkennuspistettä.
Yksi asia mitä ei voi korostaa tarpeeksi, on akkuja, akkuja ja akkuja. Koska auringonpimennyksen kuvaamiseen tulee käyttää LiveView:tä, on järkkärin näyttö jatkuvasti päällä ja se jos mikä syökin nopeasti akun tyhjäksi. Lisäakkuja on hyvä olla pari kolme.
Yksi hyvä lisävaruste helpottamaan kameran takanäytön käyttämistä on muutamalla eurolla lähes jokaisesta kaupasta saatava ensiapulaukun varuste: avaruuspeitto. Kaikki tietävät kuinka hankala esimerkiksi matkapuhelimen näyttöä on käyttää kirkkaassa auringonpaisteessa, eikä kameran näyttö ainakaan sen helpompi katsottava ole. Tämän vuoksi nykyisin olen aina verhonnut kameran avaruuspeitteellä, aiemmin Norjan reissulla Venuksen ylikulkua kuvatessa käytin ihan vain paksua pimennysverhoa. Avaruuspeite on hyvä keveytensä ja pieneen tilaan paukkautuvuutensa vuoksi. Sen kun kiinnittää parista kohdasta esim. kameran kolmijalkaan tai kameran objektiivin ympärille pyykkipojilla, niin tuulikaan ei sitä pääse viemään. Avaruuspeitteestä jos haluaa vielä kestävämmän version, niin esim. Savottan valmistama viranomaiskäyttöön tarkoitettu avaruuspeite on erinomainen hankinta. Itselläni kulkee sellainen aina auton takakontissa mukana kuvausreissuja varten. Kestävyytensä ansiosta se on toiminut myös monilla telttareissuilla lisäpressuna tai piknikalustana ja on edelleen vuosien jälkeen uuden veroisessa kunnossa.
Avaruuspeitteen käyttöä puoltaa myös se, että kun kesällä kuvaat tuntikausia aurinkoa, niin luonnollisesti olet suorassa auringonpaahteessa. Peitteen tuoma varjo on ihan tervetullutta vaihtelua ja alumiinipinta myös heijastaa auringon lämpösäteilyn poispäin.
Tällä hetkellä aurinko näyttäisi olevan pilkuton. Kuvassa auringon valkoinen väri johtuu juurikin käytetystä astrosolar-kalvosta, joka laskee vain tietyt aallonpituudet läpi. Halutessaan kuvasta auringonkeltaisen, voi sen helposti muuttaa jälkikäsittelyssä väärävärikuvaksi. Kuvaan käytetty kuvauskalusto: Nikon D500, Nikkor 200-500mm/f5.6, yksittäinen valotus.
