Harmittaa todella paljon edes kirjoittaa koko artikkelia, koska vielä kaksi vuotta sitten Hämeen linnan keskiaikamarkkinat olivat yksi lempitapahtumistani. Viimevuosi muutti kuitenkin kaiken. Jo vuosi sitten valitin lippujen hinnan noususta 16 eurosta 25 euroon. Hinta oli pysynyt samana tälle vuodelle, sillä erotuksella, että tuttu 2 päivän lippu oli poistunut myynnistä ja sen oli korvannut 60 euroa maksava kolmen päivän lippu, jolla viikonlopuksi tapahtumaan tuleva elävöittäjä ei tee mitään. Eikä se edes ole kuin 3 euroa halvempi, kuin liput (pe, la ja su) erikseen portilta ostettuna.
Tapahtuma kuitenkin mainosti lippujen lähtevän pari euroa halvemmalla netistä. Näinhän se oli – itse lippu maksoi 23 euroa netistä ostettuna mutta siihen päälle tuli 1,5 euron suuruinen käsittelymaksu, joten hintaeroa jäi 50 senttiä. Lisäksi alueelle sisäänpääsyyn mainostettiin olevan nopeampaa valmiiksi ostetulla lipulla. No ei ollut. Yksi ja sama jono kassalle hakemaan ranneketta. Eikä ainakaan aamulla edes kaikkia kassoja oltu saatu miehitettyä.
Tapahtuma-alue itsessään olikin aamulla tyhjä ja autio. Ei pelkästään sen takia, että vieraat eivät vielä ehtineet hitaan kassajonon takia valumaan sisään vaan myös sen takia, että myyjät ja useat elävöittäjät olivat jättäneet keskiaikafestivaalin väliin. Myyjiä oli todella vähän johtuen moninkertaistuneista myyntipaikkojen hinnoista. Kenellä käsityöläisellä on varaa maksaa noin 350 euroa myyntipaikasta? Aika harvalla. Siihen saa myydä jo melkoisen määrän lautanauhaa tai kasvivärjättyä lankaa päästäkseen edes omilleen. Monet tutut myyjät olivatkin kaikonneet ja mitään mitä oli tarkoitus mennä ostamaan seuraavaa pukuprojektia varten, ei ollut nyt edes tarjolla.
Päivän kuluessa pidemmälle tapahtuma-alueelle sentään ilmestyi jonkin verran ihmisiä mutta silminnähden vähemmän kuin viimevuonna ja todella merkittävästi vähemmän, kuin toissa vuonna. Koko lauantain aikana ihmisiä kävi alueella todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ainoa poikkeus oli oli iltaohjelman aikana, jolloin esiintymislavan lähistöllä olevat pöydät vaikuttivat olevan viimevuotta täydempiä mutta ehkä ihmiset olivat nyt vain hakeutuneet paremmin istumaan? Mene ja tiedä.
Hämeen keskiaikafestivaali mainostaa ohjelmaansa nettisivuillaan “Lauantain tarjonta tursuaa yli äyräiden”. Suoraan sanottuna, paskapuhetta. Ohjelmaa oli huomattavasti vähemmän, kuin aikaisempina vuosina. Isoin näkyvä (ja kuuluva) muutos oli kaikkien pienten soitto-orkesterien puuttuminen tapahtuma-alueelta. Keskiaikaiseen markkinahenkeen kuuluu oleellisena osana, että eri puolilta kuuluu iloista musiikkia, esiintyjien ääniä ja muuuta yleistä markkinahälinää. Nyt ei ollut mitään. Ei minkäänlaista markkinatunnelmaa. Oli hiljaista ja pysähtynyt tunnelma. Hieman kuin hautajaisissa olisi ollut – ehkä nämä olivatkin. Iltatulien aikaankin piti olla kaikenlaista pientä ohjelmaa ja musiikkia mutta eipä näkynyt saati juuri kuulunut.
Tapahtuman järjestelyissä ja hinnoittelussa saa tapahtua dramaattisia muutoksia, että Hämeen keskiaikafestivaaleille vielä joskus viitsisi mennä uudelleen. Nyt tämä jäi tältä erää viimeiseksi kerraksi, kuten tuntui monella muullakin tutulla jäävän. Kuten jo alussa totesin, niin Hämeen linnan keskiaikamarkkinat olivat pitkään yksi suosikkitapahtumistani ja elokuun kohokohta. On todella surullista, että näin perinteikäs ja hieno tapahtuma tuhottiin kahdessa kesässä. Keskiaikafestivaalista keskiaikafarssiksi.